Vielä kerran Kreikasta ja kriisistä

Hieman innostuneena edellisen kolumnin laajasta vastakaiusta ajattelin jatkaa aiheen käsittelyä. Vastustavat mielipiteet eurosta ja Kreikan – ja Portugalin – kriisistä jakautuu, karkeasti ottaen, kahteen luokkaan. Toisella laidalla ovat ne vasemmistolaiset, jotka pitävät uusliberalismi kriisin varsinaisena aiheuttajana ja siitä syystä yrittävät löytää ulospääsyn uusliberalismin otteesta.

Toisella laidalla olat taas ne myöhäisnationalistit, jotka uskovat että maat pärjäävät omillaan ja tulisi sillä tavalla pärjäämään.

 

Vasemmistolaista kritiikkiä parhaiten on ehkä Wolfgang Streeck kirjoittanut kirjassaan ”Gekaufte Zeit” (Vastapainolla on sopimus kirjan kääntämisestä). Streeckin kirja synnytti Saksassa mielenkiintoisen keskustelun johon Jürgen Habermas katsoi aiheelliseksi osallistua. Streeckin johtopäätös oli että eurosta on päästettävä eroon koska se pakottaa liian julmiin talouspoliittisiin korjausliikkeisiin. Habermas piti tätä lähinnä jonkinlaisena kieltäytymisenä eurooppalaisuudesta.

 

Mielenkiintoinen jatko tälle saksalaiselle vasemmistokeskustelulle tuli die Linken äskeisessä puoluekokouksessa. Keskustelun jälkeen puolueen eurovaalimanifestissa ei ollut enää vaatimusta euron lopettamisesta. Väittely Alternative für Deutschlandin ”jättäkää-euro”-teesien ympärillä oli pakottanut miettimään mitä kassia tai lippua he kantoivat.

 

Toisella laidalla väittelevät eurooppalaiset solipsistit. Heidän moraalinen kanta on – juuri ja juuri – ymmärrettävissä. Lähtökohta on samanlainen kuin 1950-luvun keskusteluissa: pärjäsimme yksin talvisodassa, melkein yksin jatkosodassa, maksoimme sotakorvaukset ja pärjäsimme yksin omassa pankkikriisissä. Ongelma on vaan siinä että sellaista Suomea tai maailmaa ei vaan ole.

 

Toisessakin mielessä keskustelussa on vähän vanha kaiku askeleissa. Kun me 1960-luvulla väittelimme, että kehitysmaita on autettava, vastaan tuli aina että hoidetaan omat asiat ensin. Me olimme mahdollisesti auttamisen tavoista vähän väärillä jäljillä, mutta Raamatullinen ”se joka auttaa näitä pienimpiä veljiäni, auttaa myös minua” on kuitenkin pätevä moraalisääntö vielä meidän maallistuneessa elämänpiirissämme.

 

1978 vastuulliset eurooppalaiset johtajat ymmärsivät että aggressiivinen devalvaatio tilapäisten etujen varmistamiseksi on kaikille tuhoisa tie. Siitä alkoi päätösten sarja, joka sitten johti euroon. Tarkoituksena oli siis synnyttää jäykkä valuuttaraami, joka ei taipuisi edes tavalla kuin ”käärme tunnelissa”.

 

Mistä sitten ongelmat?

 

Samaan aikaan kun tämä jäykkä raami veisteltiin globalisaation vaikutukset voimistuivat arkipäivän talouden pinnan alla. Portugali ja Kreikka ovat tässä erityisen hyviä esimerkkejä. Nämä maat sopeutuivat globalisaatioon erityisen huonosti. Ne olivat globaaleissa ja eurooppalaisissa arvoketjuissa hyvin alhaalla ja joutuivat siksi kovimpaan kyytiin. Tämän rakenteellisen heikkouden päälle ajoi sitten 2000-luvun finanssikriisit. Maiden kriisit eivät siis ole edes ensisijaisesti euron kriisi (mutta kyllä euroalueen kriisi). Jossain mielessä se on politiikan tekemisen kriisi, mutta missä mielessä?

 

Huomattava osa sopeutumisesta globalisaatioon tapahtui tuotannon ulkoistamisen kautta. Niin tapahtui sekä nykyisissä kriisimaissa että Suomessa. Pohjois-Karjalasta häipyi kännykkäkuorien valmistaja vähän äänin halvan työvoiman maihin. Arvoketju-ajattelun kannalta tämä oli tietenkin onnetonta. Lopputuloksena Suomen osalta näemme, että varsinainen tuotanto on enää 15 prosenttia BKT:sta. Se osoittaa että olemme samassa kriisikierteessä kuin monet muut eurooppalaiset maat.

 

Olen juuri tästä syystä viime aikoina toistamalla toistanut että Eurooppa – ja sen myötä Suomi – tarvitsee eurooppalaista rakenne- ja teollisuuspolitiikkaa. Siinä olisi auttanut jos eurooppalaiset hallitukset EU:n budjettiraamien teossa olisivat osoittaneet kykyä katsoa eteenpäin. Kaikki olivat kuitenkin erilaisten isojen jytkyjen pelästyttämiä. Mutta iso jytky ei ole mitään muuta kuin taaksepäin katsomista.

nilstorvalds
Helsinki

RKP:n europarlamentaarikko. Kolmannen polven journalisti. Innokas keskustelija - mutta asiasta. Viime aikoina harrastanut ennenkaikkea talouskriisin syitä ja seurauksia. Toimittanut aiheesta kirjasen joka ilmestyy lsekä ruotsiksi että suomeksi.
Suurten ikäluokkien lapsi. Viiden lasten isä ja kohta kuuden isoisä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu